”Periksi ei anneta, ikinä”
Teräsnainen on oppinut ylittämään itsensä urheilussa, työssä ja elämässä
PK & Co Oy:n toinen perustaja Sari Puumala on harrastanut kestävyysurheilua 25 vuotta. Nuorena liikuntainnostus rajoittui satunnaiseen retkeilyyn, mutta kaikki muuttui triathlonkisojen katsomossa 90-luvun alussa. Lajissa kiehtoo sen loputon haastavuus ja monipuolisuus sekä huikea yhteishenki.
Sari tuntee itsensä kestävyysurheilijana hyvin. Eniten hän innostuu lajeista, joissa yhdistyy monenlainen osaaminen.
”Triathlonisti ei ole koskaan yhden lajin varassa”, Sari kiteyttää. ”Loukkaantumisten aikana voi aina tehdä jotakin. Jos en voi juosta, uin. Siksi pidän myös suunnistuksesta. Siinä pitää pystyä yhtä aikaa lukemaan karttaa, hahmottamaan ympäristöä ja juoksemaan. Uskon yleisemminkin, ettei elämä saa olla yhden kortin varassa. Kun löytää asian, johon suhtautuu intohimoisesti, siitä tulee helposti elämäntapa.”
”Kaikki ei saa olla yhden kortin varassa. Jos en pysty juoksemaan, uin.”
Omia heikkouksia voi kehittää
Triathlon-maailmassa mikään ei vedä vertoja IRONMAN-kisoille. Yhteensä 3,8 kilometrin uinti, 180 kilometrin pyöräily ja 42,2 kilometrin juoksu ovat urakka, joka ei koettele vain fysiikkaa. Vaikka kukaan ei selviydy ilman kovaa harjoittelua, henkinen kantti ratkaisee.
”Vedin ensimmäisen täyden matkan triathlonkisani 27-vuotiaana Nokialla vuonna 1995”, Sari kertoo. ”Olin SM-kisassa naisten sarjan kakkonen. Siitä alkoi intohimo, joka muistuttaa joskus pakottavaa tarvetta. Haluan pistää itseni äärirajoille yhä uudelleen ja huomaan aina varaavani uutta kisamatkaa, vaikka joka kerta maaliviivalla lopettamispäätös käy mielessä.”
Sari tunnustaa olleensa alussa heikko uimari. ”Pyöräilyssä olin keskinkertainen ja juoksussa vahva. Harjoittelun kautta heikotkin puolet ovat kehittyneet, ja olen kilpaillut triathlonin lisäksi kussakin lajissa myös erikseen.”
1990-luvun alku oli Suomessa triathlonin alkuvaiheen kulta-aikaa. Myös Sari sai useita SM-mitaleita. ”Vuosituhannen vaihteessa triathloninnostus jotenkin hiipui sekä omalla kohdallani että yleisemmin. Suomalaisten harrastajien määrä laski, ja kisoissa oli vähän osallistujia. Se vaikutti tunnelmaan.”
Sari piti triathlonista lähes 10 vuoden tauon ja siirtyi kokeilemaan monia muita eri kestävyyslajeja. ”Sain pojan, mutta en missään tapauksessa voinut kuvitella eristäytymistä kilpaurheilusta”, Sari kertoo. ”Treenasin ja kisasin eri lajeja aina maantiepyöräilystä ja hiihdosta pikaluisteluun ja soutuun.”
Siirryttäessä 2010-luvulle suomalaisessa triathlon-maailmassa alkoi tapahtua ja kilpailujen osallistujaluetteloissa oli yhtäkkiä kaksin- tai kolminkertainen määrä nimiä. Uuden nousukiidon saivat osaltaan aikaan muutamat vahvat kehittäjäpersoonat ja julkisuuden henkilöt. ”Suomeen alkoi rakentumaan uusi aikuisharrastajien triathlonsukupolvi ja tajusin, että suurin osa osallistujista olikin yhtäkkiä minulle ihan vieraita. Silloin iski kiinnostus päästä uudelleen kurkkaamaan mitä lajin äärellä oikein on tapahtumassa.”
”Maaliviivalla tuntuu, ettei ikinä enää. Sitten huomaan varaavani taas uutta kisamatkaa.”
Ohana spirit koukuttaa jatkamaan
Vähintään 10 tuntia äärimmäistä rasitusta ei kuulosta useimmista houkuttelevalta. Kärsimys ei ole kuitenkaan IRONMAN-kisojen koko totuus. Tärkeää on myös tunnetason yhteys, ohana spirit. Jokainen kilpailija kuuluu maailmanlaajuiseen triathlonharrastajien perheeseen.
”Kyse on henkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta kokemuksesta, jolle on vaikea löytää vertailukohtia”, Sari selittää. ”IRONMAN-kisoissa kokoontuu aina eräänlainen triathlonperhe, oma heimo, jonka jäsenet tuntevat kuuluvansa yhteen. Harrastajat puhuvat hawaijilaisittain ohana spiritistä. Side voi olla vieraidenkin ihmisten kesken todella vahva.”
Kilpailuissa Sari saa olla porukassa, johon kuuluu satoja tai jopa tuhansia ihmisiä, jotka tietävät, miten huikea hetki on nähdä auringonnousu ennen uintiosuuden alkua tai tuntea, miten ajoasento pyörän selässä vie mielentilaan, jossa väsymyksellä ei ole väliä. Yksi mieleen jääneistä hetkistä on Walesissa pidetty IRONMAN-kilpailu vuonna 2011.
”Myrskyn rippeet tekivät olosuhteista vaativat, ja uintiosuus oli hurjien maininkien keskellä upea ja mieleenpainuva koettelemus. Pyöräily- ja juoksureiteillä suuret korkeuserot pistivät kisaajat koville. Lajin parissa kuitenkin uskotaan, ettei luovuttaminen ole vaihtoehto. Kipu on ohimenevää. Usein ne haastavimmat hetket jäävät parhaiten mieleen, ja yhteisiä muistoja kerrataan aina, kun tavataan kisakavereita.”
Unohtumattomia ovat aina myös Ruotsin Kalmarissa pidetyt kisat. Koko pieni kyläyhteisö lähtee mukaan urheilun huumaan. ”Kalmarissa sain ensimmäisen ikäsarjavoittoni, ja tunnelma oli huikea, koska paikkakunnalle kisat ovat todella iso asia”, Sari kertoo. ”Kylässä on pitkät triathlonperinteet, ja paikallinen väestö luo huikean karnevaalitunnelman. Joka paikassa on kannustusryhmiä, paikalliset bändit soittavat tien varsilla ja omakotitaloalueilla pidetään grillijuhlia.”
Yhteisöllisyys auttaa jaksamaan. Yhdistävä side voi olla vieraidenkin ihmisten kesken todella vahva.
Vaikeimmat hetket opettavat: ihmismieli kestää ihmeen paljon
Jokainen triathlonin harrastaja kärsii jossain vaiheessa erilaisista vammoista ja loukkaantumisista. Se on osa lajia ja vaatii hyvää itsetuntemusta. Kropan pitää venyä, mutta omalla hengellä ei saa leikkiä.
”Kovin paikka urallani oli, kun taistelin melkein kaksi vuotta akillesjänteen vamman kanssa”, Sari muistelee. ”Ongelmakierre kasvattaa luontoa, mutta välillä mietin, pitäisikö antaa periksi. Sitten voimaa löytyy jostain ja sitä huomasikin vain taipuvansa. Katkeamispiste ei ole tullut vielä vastaan. Triathlon onkin opettanut minulle, että ihmiskeho kestää enemmän kuin uskoisi. Jokaisen omia rajoja pitää kunnioittaa, mutta joskus elämässä varotaan liikaakin yrittämistä ja mahdollista loukkaantumista tai epäonnistumista. Jokainen löytää itsestään voimavaroja, kun on pakko. Omat työkalut pitää vain löytää.”
Lokakuussa 2018 Sari toteutti unelmansa ja osallistui Ironmanin MM-kilpailuihin Hawaijilla. Kyseessä oli Sarin 10. IRONMAN-kilpailu ja lajin 40-vuotisjuhlavuosi. Lue lisää.